 |
| Flowerpower |
 |
| Flowerpower (dry version :)) |
Tänä sateisena kesäpäivänä oivalsin sen.
Kesä on mielentila.
Itse pyrin haalimaan kesää ympärilleni jatkuvasti.
Ympäri vuoden.
Pidän kyllä neljästä vuodenajasta ja muutoksessa elävästä luonnosta. Mutta pitkän pimeän talven voisin helposti jättää väliin. Ja tänä vuonna onkin tarkoitus tehdä niin, ainakin suurelta osin. Elämässäni ensimmäistä kertaa.
Talvi.
Ei siinä sinänsä ole mitään vikaa. Pidän siitä että luonto lepää.
Talvi on kaunis ja puhdas.
Se vain kestää LIIAN kauan. Ja valoa on LIIAN vähän.
Muuten se on täydellinen.
Noniin. Kesä on siis mielentila.
Ja tällä hetkellä ajateltuna todellakin vain mielentilaa voi kutsua kesäksi.
Kukaan ei voi väittää etteikö koko alkukesä olisi ollut surkea keleiltään.
Surkea.
Tähän mennessä olen laskujeni mukaan havainnut kaksi mahdollista"bikini-päivää".
Se on aika LIIAN vähän tällaiselle auringonlapselle.
Mutta ei hätää. Sillä kuten sanottu hoettu, kesä ON mielentila.
Ai miten? No se menee jotenkin näin...
Tai siis mulla se toimii näin.
Pienet, lähes itsestäänselvät asiat ympärillä saavat mielen inspiroitumaan.
Tai oikeastaan se on se löytämisen riemu ja itsestäänselvien asioiden muuttuminen merkityksellisiksi.
Se fiilis kun tajuaa osaavansa iloita niin pienistä asioista.
Jotkut pitävät sitä yksinkertaisuutena.
Yksinkertaista. Hienoa.
Mä pidän kuitenkin sitä näkemisenä ja mielikuvituksensa haastamisena, omien katsontakulmien muuttamisena.
Se, että löytää omalta pihaltaan rikkaruohon ei sinänsä ole riemukas kohtaaminen, mutta kun osaa nähdä pitsimäisen koristeellisen koiranputken kimmeltäen kesäsateen jäljiltä auringon laskiessa, se on lähes maagista. Silmä lepää pienen pienissä timanteissa ja mieli lähes uppoutuu tuon sitkeän rikkaruohon sielun elämään.
Vaikka sateita olenkin kironnut koko alkukesän.
Ja niitä rikkaruohoja.
Ja tulen kiroamaan vielä monesti.
Niin silti sen pienen hetken hyväksymme toisemme nauttien jostain suuremmasta.
Suuresta kauneudesta ja universumin yhteenkuuluvuuden voimasta.
Kesä mielentilana.
Näin.
Välillä kun v*****aa todella rankasti niin nämä omat lässytykset
kesäisestä mielentilasta tuntuu suurimmalta shaissen jauhannalta evö.
Niin että tekis mieli lyödä itteään. Lujaa. Naamaan.
Eikä siinä, pyrin kesään poikkeuksetta kaikesta huolimatta kuten sanottu. Aina se ei vaan onnistu.
Välillä tarvitaan syksyä, välillä ydintalvea.
Syksyä joka ruoskii jäätävää sadettaan suoraan päin näköä.
Ydintalvea joka puuduttaa kasvot tunnottomaksi. Irroittaa ihon.
Mutta nyt tänään.
Tänään on kesä.
